"Tarinat ovat intohimoni"

Tuotantoyhtiön omistaja ja luova johtaja, toimittaja, kirjailija, juontaja, puhuja. Aki Linnanahde on tehnyt urallaan valtavan paljon, mutta kaikki kietoutuu yhteen asiaan: tarinan­kerrontaan.

Aki Linnanahde on kahden toimittajan poika, joka lapsuudessaan saunoi ministerien kanssa, kätteli Mauno Koivistoa ja katsoi jo pikkupoikana puoli yhdeksän uutiset. Arto Paasilinnat hän luki 10-vuotiaana.

26. joulukuuta vuonna 1978 syntynyt Linnanahde eli nuoresta saakka keskellä mediamaailmaa vanhempiensa ammatin mukana ja kiinnostui jo varhain yhteis­kunnallisista asioista. Tuo mielenkiinto ja innostus ovat siivittäneet hänet monipuoliselle uralle, jonka tuotokset viihdyttävät suomalaisia niin tekstin, äänen kuin liikkuvan kuvan muodossa.

Puhutaan sitten Linnanahteen urasta kirjailijana, podcastien tuottajana, radiojuontajana, puhujana tai tv-esiintyjänä, kaiken keskiössä ovat tarinat, sekä omat että muiden. Tarinan­kerronta on miehelle intohimo.

Ota yhteyttä »

"Meillä Tarintallissa on lahjakkaita osaavia tekijöitä, jotka tietävät miten yleisöt tavoitetaan 2020-luvulla."

Menestyksellä vuosikymmenestä toiseen

Aki Linnanahteen uran alkutahdit sijoittuvat vuosituhannen taitteeseen. Tuolloin tukikohtana oli radio, joka oli miehen ensimmäinen suuri media-alan rakkaus. Kunnian­himoinen Linnanahde suhtautui töihinsä alusta saakka tosissaan, suuremmat tavoitteet kirkkaana mielessään. Radio- ja televisio­pesteistä rakentui lopulta hänen 2000-luvun päätyönsä. Vuosikymmenen kruunuiksi nousivat Vuoden radiojuontaja ja Vuoden radio-ohjelma -palkinnot.

Seuraava vuosikymmen oli Linnanahteelle erityisen menestyksekästä aikaa. 2010-luvulla hänet palkittiin peräti kahdella Kultaisella Venlalla. Vuosi 2017 oli yksi miehen uran tähti­hetkistä, kun Linnanahteen ensimmäinen kirja, Jere, menestyi vuoden kuunnel­luimpana äänikirjana ja myydyinpänä tietokirjana.

Kuluvaa vuosikymmentä 2020 Linnanahde kuvailee "uudeksi ajaksi", jonka keskiössä ovat Aki Linnanahde Talk Show, oman Tarinatalli Tuotannot -tuotantoyhtiön kehittäminen, sekä esiintymiset erilaisilla foorumeilla, oli kyseessä sitten puhujakeikka yritystilaisuudessa, someyhteistyö, tai televisio. Miehen kaikkea tekemistä sävyttää kaksi ajatusta: rohkeus tehdä ja nälkä oppia uutta.